Sain jo jonkin aikaa sitten Eskolta kommenttia ilmaan heittämästäni 5 % “pyöräkilometrirajasta”. Hänen tämän vuoden pyörätreenit olivat hieman jääneet viime vuodesta ja hän hieman epäili 5 % rajaa (oli myös samaa mieltä).
Viime vuoden pyöräkilometrini per kuukausi maalis-heinäkuun ajalta olivat 502km/kk. Tänä vuonna vastaavalta ajalta kilometrit ovat olleet keskimäärin 348km/kk, eli selkeästi vähemmän. Tänä vuonna ennen Joroisia sain kasaan hieman alle 2000km maantieajoa. En harrasta minkäänlaista työmatkapyöräilyä, joten siinä kaikki harjoitteluni.
Joroisten keskivauhdit osaltani paranivat hieman alle 5km/h viime vuodesta. Tuo pistää hieman miettimään tuota 5% rajaa..
Epäilys on hyvästä etenkin urheiluasioista ja harjoitusmääristä puhuttaessa. Ei maailmassa varmasti ole mitään tiettyä rajaa, jonka jälkeen pyöräkulkee kuin rasvattu. 5 % rajani oli lajin aloittelijoille “heitetty” ja uskon, että jos kuluneen kisakesän aikana on kyseinen määrä ajettu niin epäilen, että kisan hyvä suoritus jää kiinni pyöräilyosuudesta -tämähän on yksinkertaistus, koska niitä tarvitaan. 5 % rajan keksin lähes “tuosta noin vain” käyttäen parin kaverin ja omia pyörällä ajettuja kilometrejä. Syy tähän oli myös se, että olen saanut jonkin verran kyselyitä tarvittavista harjoittelumääristä.. (ihan kuin minä niihin jotain osaisin vielä sanoa mitään).
Esko myös viittaa kommentissaan, että kisamatkan suoritus on paljon korvien välistä kiinni ja näin varmasti onkin -ainakin jonkin verran. Totta kai, jos edellisenkin kesän aikana on tullut poljettua useampi 70 – 80 km lenkki, niin perusmatkan pyöräosuus taittuu peloitta. Itselläni ei korvienväli ole pahemmin koskaan pakottanu ja olen pystynyt suhteuttamaan harjoittelujen fiilikset kisamatkoihin yllättävän hyvin. Tätä vielä tietysti auttaa, jos edellisinä vuosina on saman kisan rykässyt läpi, jolloin tietää mitä on edessä ja kuinka uskaltaa revitellä. Näin on vastaavasti myös puolimatkankin kohdalla.
Mutta mutta.. enemmän vaikutusta kuitenkin uskon olevan aineenvaihdunnan, lihaksiston ja tekniikan hiotumisella unohtamatta ikä-tekijää. Vuoden harjoittelun jälkeen takana on jo edellisen vuoden pyöräilyt (ja kaikki muu harjoittelu), jonka aikana elimistö ja taloudellisempi tekniikka on parantunut. Jokainen pyöräytys hio tekniikaasi ja taloudellisuutta. Aluksi elimistö tottuu ja oppii rasitukseen, mutta samalla ilmeisesti elimistö muuttaa itseään pidempiaikaisia suorituksia varten. Näin myös edellistä vuotta vähemmällä harjoittelulla pystyy parantamaan suorituksia -tiettyyn pisteeseen asti. Analogia toimii mielestäni myös tekniikan ja kestävyyden suhteen ja samaan yleistykseen lisään vielä laihdutuksenkin. Esimerkiksi juoksuharjoittelun alussa pystyn juoksemaan hyvin ja teknillisesti oikein, mutta taloudellisuus (niin tekniikan kuin elimistön) hiotuu vasta ajanmyötä pitkien harjoittelu jaksojen aikana. Itse olen kovin laiska harjoittelemaan pitkiä aikoja, jonka takia panostankin ajatukseni tekniikkaan. Voitan ehkä alussa, mutta pidemmällä juoksulla tulen aina häviämään. Elimistön muokkautumisesta johtuen pitkäjänteiset, hitaat (sisältäen vaihtelua) ja kasvavat harjoittelumäärät ovatkin perusta kehittyvälle kestävyysharjoittelulle.
Mielestäni kiva ajatusleikki on miettiä kumpi väsyy ennemmin ja kumpi viestittää kumpaa: lihas vai mieli.
Tällaisia ajatuksia tuli itselleni mieleen viime sunnuntailenkillä -Kiitos siis kommentille = Eskolle!
En tahtonut tässä mennä erittelemään tekniikkaa ja elimistöä tai myöskään mihinkään yksityiskohtiin.. koska en tiedäkkään niistä kovinkaan paljon ja niistä löytyy hyvää ja asiallista kirjoitusta Alan Couzensin blogista.