Lumi sekoittaa
Lunta tupaan! Hienoa, että lunta sataa oikein kunnolla. Samalla on täysin uskomatonta kuinka ministeri illan uutisissa huomauttaa, että tällainen huono talvi voi tulla ensikin vuonna [tämän illan uutiset Yle 1]. Oli miten oli, itse olen ottanut lumesta kaiken irti ja innostunut käymään lenkillä oikein kunnolla. Eilen illalla pohdinkin, miltähän mahtaisi tuntua juosta tien pinnalla, joka ei luistaisi… äh aivan turhaa! Sitähän voi kokeilla hyppäämällä ojan puolella ja juosta lumessa joka ylettyy polviin asti!
Jotkut ovat ihmetelleet kuinka ulkona tarkenee juosta, mutta eihän siinä mitään ihmeellistä ole. Pukeutuu hyvin ja juoksee sitten vaikka vähän kovempaa, niin kyllä lämmin tulee ;] (pukeutumis vinkkejä Hanna[maraton] blogista).
Tosiaan kevättä lähestytään kovaa vauhtia ja kesän “kisoja” pitäisi alkaa miettimään. Ensimmäisen avauksen kisakeskustelussa triathlon blogeissa on tehnyt Teemu Lemmettylä, joka kutsuu kaikkia mukaan Joroisille tekemään suurta suomalaista triathlon kisaa. Itselläni kyseinen kisa harkinnassa, koska jotain pitää kuitenkin kesällä tehdä. Lisäksi tavoite on jatkaa talven juoksuinnostusta ja yrittää paremmalla onnella maratonia ja ehkäpä paria puolikastakin. Mitään vakavaa kisailua ei ole kuitenkaan luvassa vaan mennään omalla vauhdilla ja toivottavasti vähän kovempaa.
Yksi lisuri on vieläkin tekemättä, mutta onneksi isoveli tuo huomenna trainerin lainaan. Eiköhän sitten ala pyörät pyörimään… ja lisuri myöhästymään lisää.
Kuva arvoitukseksi lopuksi kysyisin, missä olen juossa, kun Garminin data näyttää seuraavanlaiselta. Lisää vinkkejä voi saada Jupiksen Sporttiblogista, joka taisi myös kirjoitella tulevista kisasuunnitelmista jokunen aika sitten…