Puolimatkassa

On taas kulunut aikaa, kun viimeksi pohdiskelin treenaamisesta ääneen ja ehkäpä olisi jälleen aika hieman pölistä hölistä asiaa.. tai ainakin asiasta.. vierestä tai ihan puskasta. Pohjustuksena voi käydä tsekkaamassa Jupiksen yhteenvedon uusista harjoittelutuulista pyöräilyn saralla. Jos et jaksa käydä lukemassa, niin yhteenvetona voi sanoa, että ‘uusi treenimalli’ panostaa enemmän korkea intensiteetin harjoitteluun talvikaudella toisin kuin ‘vanha malli’ joka panostaa pitkiin peruskuntoharjoitteluun. Mielenkiintoista, koska ns. uusi ja vanha tyyli ovat hyvin erillaisia.. vai harjoitellaanko eri asioita?

Hitaasti! ei kovaa. Milloin kovaa? Näitähän useasti pohdiskellaan ja bloginikin lukioissa on useita jotka kumartavat hitaan ja varman pohjan rakentamiselle. Osa ei taida edes koskaan mennä kovaa, vaan lisäävät vain matkaa lähestulkoon äärettömän pitkiltä tuntuviin matkoihin.

1. Tarvitaan aikaa, jos tahdotaan tehdä muutos.
2. Matalalla intensiteetillä muutos on hidas ja tarvitsee aikaa.
3. Jos aika on rajoittava tekiä, pitää muutos saada aikaan nopeammin
4. Jos aikaa ei voi lisätä, pitää muutosnopeus olla suurempi eli intensiteettiä kasvatettava.
5. Intensiteettiä voi kasvattaa, mutta inhimilliset tekijät rajoittavat.
6. Riippumatta muutoksen nopeudesta, on olemassa raja, jonka jälkeen elimistö ei enää kestä.
7. Ei ole olemassa huomaamatonta muutosta (kuin teoriassa).

Itselläni ei ole mahdollista tällä hetkellä uhrata +10 tuntia urheilulle säännöllisesti, joten treenaan tällä hetkellä kohtalaisen kovaa jotta saan aikaan muutokset. Kestän sen, koska olen tehnyt ennenkin näin ja seuraan itseäni. Seuraavaksi herääkin kysymys, että missä muutos tapahtuu jos harjoittelee kovaa. Luon tällä hetkellä lihastollista ja neurologista peruskuntoa, jonka rinnalle kehitetään keväällä pidemmillä harjoituksilla aeroobinen kunto kohdalleen. Aeroobinen kunto ei kehity jos lihakset ja hermoradat eivät ole kunnossa ja tietysti toisin päin.

Treenaat sitten kovaa tai hiljaa, pitää muuttujat hallita ja aina kupissa loppujen lopuksi painat juuri sinä, joka asetat rajat sille mitä kestät ja mitä et (henkinen). Lisäksi ihmisen fysiologia tekee asian vaikeammaksi, koska matalatehoinen harjoittelu muuttaa elimistöä eritavalla kuin kovatehoinen harjoittelu ja sinun pitää tietää mitä juuri sinä tarvitset harjoittelulta (fyysinen). Lisäksi urheilijan ominaisuudet vaikuttaa harjoittelusisältöön, joka on välttämätön ottaa huomioon. Pelkästään loukkaantumisalttius voi asettaa harjoittelulle rajat, jotka estävät sinua saavuttamasta perimän mahdollistamaa huipputasoa (materiaali).

8) Jotta et hajota itseäsi: testaa, vertaa ja reagoi väsymykseen!

Uima-altaalla olen parin viikon aikana kysellyt parilta valmentajalta tämän hetkisistä tekniikka ja valmennusopeista. Mitään nr.1 koulukuntaa ei ole. Perusteiden lisäksi panostetaan kyseisen urheilijan yksilöllisiin ominaisuuksiin ja tekniikkaan, joita hiotaan loppuun asti -vasta lopussa nähdään mihin pystytään tai hajotaan.

9) Harjoittele itsesi takia.

Kuitenkaan tässä ei ole mitään yllättävää. Uusia tuulia ja tapoja tulee ravinnon, harjoittelun ja talonrakentamisen saralla, joten saas nähdä mikä tyyli säilyy ja mikä ei. -talotkin ovat betonia (halpa), asbestia (oli houkutteleva), kiveä (hieno) tai hometta (oli halpaa). Voisin veikata, että ns. vanhatyyli tulee säilymään pitkään johtavana harjoittelu mallina, jos todella vahvoja tieteellisiä näyttöje sen hengenvaarallisuudesta ei tule ilmi. Nimittäin matalatehoinen, rauhallinen harjoittelu mahdollistaa elimistöä vähän rasittavan tavan kehittää peruskuntoa ja kestävyyttä ja samalla loukkaantumisien riski on hyvin matala. Jokainen pääsee toteuttamaan haaveensa ja läpäiseen IronManin jonkin vuoden harjoittelun jälkeen, vaikkakin suorituksen jälkipuontiin jää aina varaa:”… olisi sitä varmaan päässyt kovempaakin, kun olis…”.

10) Katso kuva.