Puolimatkassa

Koska viime vesivoima kirjoituksen jälkeen tuli pari hyvää kommenttia, ajattelin hieman lisää vielä asiasta kirjoittaa -välttääkseni sekaannuset. Viime vesivoima osassa kirjoitin kuinka uin 25 m 8,5 käsivetosyklillä aikaan 22 s. Tämähän on hieman ympäripyöreästi kirjoitettu… voi minua…

Ensinnäkin on syytä huomata, että puhun sykleistä per altaanmitta, vaikka “tieteellisesti” olisi parempi puhua käsivetosyklin pituudesta metreinä. Toisena parametrinä pitäisi puhua taajuudesta eli siitä kuinka monta kertaa käteni pyörii esim. minuutissa. Uintinopeus riippuu käsivedonpituudesta ja niiden taajuudesta (vertaa juoksu: nopeus [m/s] = jalkojen pyörintä nopeus [1/s] * askeleen pituus [m] . Tämähän on kuin aalto-oppia: aallon pituus (käsisyklin pituus) ja taajuus (pyöritysnopeus). Nämä molemmat tekijät on helppo mitata etenkin jos joku toinen on altaan reunalla mittailemassa. Sweetenham (uimaguru ja tiukka äijä) ehdottaakin, että harjoittelualtaissa pitäisi olla tarkasti mitatut metrit, jotta uimari voi seurata uintiaan myös matkana. Hyvänä vinkkinä: uimahallin ratanauhoissa on altaan alusta puinaisia “pylpyröitä” ensimmäiset 5m ja puoliväli altaasta (12,5 m) on merkitty yleensä myös punaisella pylpyrällä.

Nyt kun katsomme uudestaan esittämääni dataa: 25 m ja 8,5 käsivetosykliä. Tästä voimme laskea syklin pituudeksi 2,9 m. Toisaalta pyöritystiheudeksi minuutissa 23,2 sykliä / min ja nopeudeksi 67,22 m / min. Tässä kuitenkin kannattaa huomioida, että voin varioidan syklinpituutta tai pyöritystaajuutta. Hyvä tekniikka mahdollistaa nopeamma pyörityksen ja pidemmän/tehokkaan “liu’un”.

Yhteenveto: käsivetosykliä per altaanmitta on ok arvo treenauksen apuna, mutta jos aletaan asioista puhumaan, niin puhutaan oikeista mitoista. (Mieltäni ilahdutti hesarin “teelusikka” ja “ruokalusikka” mittaartikkeli kuluneella viikolla!)

Pari viikkoa sitten uin hieman lisää “dataa” 50 m altaassa. Yritin uida mahdollisimman samalla tavalla kuin 25 m aikaisemmin ja päädyin seuraavaan saaliiseen: 50 m, 45 s ja 20 käsivetoa. Mutta jos vertaamme yllä laskettuun käsisyklinpituuteen pitäisi minun päästä 20 käsivedolla 58 metriä (2,9 m * 20 käsivetoa = 58 m ) -homma ei toimi?! Toisaalta on syytä muistaa, että 25 m metrin altaassa lasketussa käsisyklinpituudessa on “alkuliuku”, joka hiemankin harjaantuneella uimarilla on (vähintään) 5 m. Joten tässäkin huomataan, että toisesta “altaanmitasta” määritetyt arvot eivät noin vain tarkasti ole muutettavissa toiseen altaanmittaan. Totta kai liu’un vaikutuksen voi ottaa huomioon, mutta on ehkäpä helpompi testailla eri altaanmitoille eri arvot… tulee ainakin uitua. Nostin tämän asia myös esille, koska ammattilaisarvot jotka ovat kisoista määritetty, ovat 50 m altaille (jos toisin ei mainita).

Loppuun pitää vielä maininta, että oma ennätykseni on 50 metrillä 29 sekuntia (näin masters ukkona). En laskenut tämän uinnin aikana käsivetojani (koska en sitä paljoa ole harrastanut, koska olen harrastelija), mutta uskon, että se on ollut hyvin lähellä tuota 8,9 / 25 m (sisältäen käännökset). Tämä tarkoittaa, että olen pyörittänyt käsiäni huomattavasti nopeammin, kuin esimerkki datassani.

————— Pari muuta asiaa historian kirjoihin:

-Kokeilin muuten uida Garmin 310 XT mittarin kanssa ja onnistuuhan se -miksi ei?. Sykevyötä en käyttänyt, koska se ei kuitankaan toimi veden alla, eikä sellaiset vyöt pysy päällä uidessa -miksi pitäisi?. Mittari on aika mötikkä, joten eipä uiminen ole mitenkään herkkua. Kuitenkin parin kerran jälkeen siihen varmasti tottuu -onko tarvetta? kuitenkin itse tulen jatkossa käyttämään rs200 polarin mittaria altaalla, jos kelloon on tarvetta. Se on niin niin paljon ohuempi.

- Olen päässyt parille lenkille tänä viikonloppuna. Paras lenkki oli tänä iltana, kun lunta tuli taivaan täydeltä, eikä teitä ollut “lakastu”. Polvi ei kipeentynyt, mutta 8 ja 7 km lenkkien lopussa polvessa tuntui hieman omituiselta. Pitänee aloitella varovasti, mutta hyvälle tuntuu!

No kun viime postauksessa pääsin hieman valittamaan vaivoista (flunssasta), on hyvä jatkaa sarjaa. Nimittäin viimeisen parin juoksulenkin aikana oikea polvi on kipeytynyt todella pahasti. Jotenkin on kuitenkin sellainen fiilis, että paikat on kyllä kunnossa, mutta jokin vääntää polven sisällä jotain huonosti ja näin loppu lenkistä polvi alkaa “raastamaan” itseään niin, että juoksu on lopetettava -puren hammasta ja lönköttelen. Seurauksena vihlova polvi joka kipeentyy esim. rappuja laskeutuessa. Onneksi kipu ja vihlominen loppuu polvesta parin päivän juoksutauon jälkeen.

Itsellänihän on aikasemmin pientä negatiota juoksemista kohtaa, koska se on niin fyysisesti raskasta. En tarkoitus nyt hengästymistä, vaan sitä ikuista jalkonen hakkaamista asfaltiin. Nämä huonot fiilikset ovat vuosia vanhoja ja johtuneet pitkälle kipeytyvästä vasemmasta polvesta. Vasen polvi kipeytyi aivan samalla tavalla kuin yllä kipeentyi oikea polveni. Onneksi aikoinani löysin ratkaisun vasemman polven kipuun ja se oli päättäväisyys sekä usko itseeni. Nimittäin ostin sellaiset kengät, jotka tuntuivat istuvan jalkaan, enkä niitä joita myyjät minulle tarjosivat! Kivut hävisivät samantien.

Tästä pitkästä prologista pääsemmekin päivän teemaan eli juoksukenkien ikään. Olen tässä heiman pohtinut, että milloin olisi aika hankkia uudet lönköttely kengät? Mitkäs on lukijoiden kenkien ikä ja vaihtoväli? (laittakaa nyt kommenttia, jos vaikka joku siitä hyötyisi ;). Oma polvekipuilu viittaa siihen, että aika ehkä olisi juuri nyt. Huomenna pitää vähän lönkötellä kisakengillä ja toivoa, että kipuilu todellakin johtuu kuluneesta kengästä (kisakengäthän ovat lähes käyttämättömät :(. Kirjallisuudessa (eli netti haku ja juoksijalehden sivut) ovat aika yhteneväisiä ja suositus kenkien vaihtoon alkaa noin 700 – 1000 km paikkeilla.

Kuvassa pehmustetut neutraalit juoksukengät, joita käytän treenijuoksuun. Kuten pohjista saataa huomata, että käntäpään alueella, etenkin ulkosyrjän puolella, on kulumisen merkkejä. Pohja kulunut ja pehmusteetkin jo käytössä. Suoraan seistessä huomaa kuinka jalat taipuvat ulkoreunoilla kulumien takia.

Syksy on viime päivinä näyttänyt sen kauneimman puolensa. Kylmiä aurinkoisia aamuja ja ruskaisia puita. Mielestäni usean vuoden ajan parhaimmat kaupunkiruska bongailumaastot ovat kyllä Kumpulan ympäristössä. Kasvitieteellinen puutarha ja Kumpulankampuksen mäki ovat jälleen kerran upeita. Sieltä myös pääsee pyöräteitä pitkin mukavasti Vanhankaupungin koskelle, jonka rannoilta löytää lisää kaunista luontoa. Suosittelen ajelemaan Herttoniemestä -> Vanhaankaupunkiin ja sieltä Vantaan jokea pitkin pohjoiseen! Myös Lammassaareen pitäisi mennä kävelylle…

PÄNG KLING KLONG! Tänään sitten kolisi, mutta onneksi ei murtumia. Lähtiessäni töistä, joku ystävällinen autoilija päätti Syöpäpolikliikan edessä peruuttaa suoraan päälleni.

“kyllä minä katsoin, että sieltä ei tule autoja”

Sain ajettua pyörääni hieman sivuun joten kaaduin onneksi auton taakse meno suunnasta katsottuna. Lonkka ja povi kipeät ja runsasta turvotusta odotettavissa. Kävelykin ontuvaa jomotuksen takia. Sattuipas ikävään aikaan maratonia ajatellen ja herkistelyn suhteen. Jännittää mihin vammat kehittyy ja pääsenkö juoksemaan tällä viikolla ollenkaan. Olisi sentään pyörä hajonnut, kun uuttakin tekisi mieli. (Haaveillut Cube Team tai jostakin vastaavasta).

Älkää ottako mallia

Taas on tovi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Syitä voisin keksiä monia, mutta syy löytyy kyllä täysin itsestäni. Välillä kun tekee jotain tyhmää, sitä on heti vaikea myöntää ja ymmärtää. Lisäksi asiat pitää saada käsiteltyä ensiksi itsensä kanssa, ennen kuin niitä alkaa yleisesti kirjoittelemaan ja innoissaan keksimään tekosyitä ja selityksia.

Eli myönnetään heti alkuun, että juoksutreenailu meni överiksi heti alkuun. Amatööri kun olen, niin amatöörin virheet pitää näköjään tehdä! Ensimmäisen parin viikon ajan kaikki meni hyvin ja suunnitelmien mukaan. Vaellusreissun jälkeen olikin aika alkaa kasvattamaan matkoja hiljalleen. Kaikki tuntui hyvälle ja innostuin kun juoksu alkoi luistamaan. Pari 28 km juoksupäivää ja > 50 km viikko teki sitten tehtävänsä. Eräänä aamuna sitten herättiinkin syndroma tibialis medialis kainalossa -eiku sääressä! Toisin sanoen penikkatauti oli löytänyt oikean sääreni joka kärsii  yli-innokkaita ajatuksiani.

Ensinnäkin, jos on tottunut juoksemaan noin 10 – 20 km viikossa, ei kannata innostua juoksemaan yli 50 km viikkoa heti seuraavalla viikolla vaikka juoksu tuntuisi kuinka helpolta tai  jos muut juoksevat!. Olen itsekkin lukenut varmaan satoja kertoja peruslenkkeilijöiden ohjeista kuinka lenkin pituutta “saa kasvattaa” noin 10 %:lla viikossa, eikä noin 150 % viikossa! Tietysti ajauduin harhaan, koska peruskunto antoi helpot puitteet juosta paljon, mutta unohdin ruumiini. Tämän lisäksi kaikkia lenkkejä ei kannata juosta ohutpohjaisilla kengillä, vaikka kuinka tykkäisi tuntea maata jalkojen alla. Pehmustetta jalkojen alle, ainakin tottumattomille jaloille!

Jalkani on jo paljon parempi kuin pari viikkoa sitten. Kosketus arkuus lähti pois, mutta tunnen jännitystä ja pientä kipua sääressä edelleenkin. Olen tiputtanut juoksumäärät lähtötasolle ja lisännyt uintia ja pyöräilyä. Olen myös ostanut uudet juoksumonot, joilla olenkin nyt juossut pari viikkoa. Säären aristuksen huomaa juoksulenkin alussa ja joissakin asennoissa enkä usko, että sitä saa täysin pois ilman täydellistä juoksutaukoa…

Tuolla oikeassa side barissa on “Jaettua”- lista, johon tulee artikkeleita ja juttuja joita olen viimeaikoina lueskellut (toisin sanoen Puolimatkassa google.readerin shared items)… Eipä se näytä auttavan vaikka kuinka lukisi.